Korjaa puhelin itse


Puhelimen korjaaminen tulee monesti uuden ostamista edullisemmaksi. Aina ei siis kannata turvautua siihen kaikkein helpoimpaan keinoon, vaan on järkevää ainakin yrittää selvittää, mitä matkapuhelimen korjaaminen vaatii. Joskus tilanne voi olla sellainen, että puhelinta ei yksinkertaisesti saa korjattua itse ja liikkeessä korjauttaminen tulee liian kalliiksi. Tällöin vaihtoehdoksi jää ostaa uusi puhelin.

Monesti kuitenkin vain pieni niksi voi auttaa siinä, että puhelin toimii jälleen moitteettomasti. Yleisin ongelma tämän päivän älypuhelimissa on niiden ylikuormittuminen. Tämä aiheuttaa älypuhelimissa hitautta. Hitaus voi ilmetä esimerkiksi puhelimen hitaassa aukeamisessa, sovellusten tökkimisessä ja jäätymisessä tai siten, että puhelimen menee kiinni aivan yllättäen, vaikka akkua olisikin vielä jäljellä.

Poista ylimääräiset sovellukset

Nykypäivän kuluttajat tekevät melkein kaiken puhelimella. Sen vuoksi puhelimesta löytyy monia sovelluksia. Harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että jokainen sovellus kuormittaa puhelinta. Jos muistin tyhjentäminen ei onnistu kovinkaan helposti itsenäisesti, korjaa vanha luurisi ammattilaisten avulla. He osaavat myös opastaa siinä, kuinka homman voi jatkossa hoitaa itse. Ammattilaiset myös korjaavat kaikki fyysiset viat, kuten rikkinäisen näytön.

Puhelimen muistin tilan voi tarkastaa helposti asetuksista. Tämä kannattaakin tehdä heti, jos tuntuu, että puhelin on hitaan oloinen. Jos muisti lähentelee täyttä tai vaihtoehtoisesti on jo täynnä, on syytä alkaa tyhjentämään puhelinta. Puhelimen muistin koko riippuu mallista. Jos muistia ei ole paljon, on hyvä ostaa erillinen SD-kortti, jolle esimerkiksi kuvat saa ladattua.

Muita näppäriä konsteja puhelimen korjaamiseksi

Jos puhelin alkaa tökkiä, monet meistä käynnistävät sen uudelleen. Tämä onkin todella hyvä keino tyhjentää puhelin kuormittavista ohjelmista. Käynnistystä suositellaan tehtäväksi joka tapauksessa parin päivän välein. Jos käynnistäminen ei kuitenkaan auta, tulee silloin ottaa käyttöön muut keinot. Käyttöjärjestelmän ja sovellusten päivittäminen voi helpottaa puhelimen takkuisuutta. Päivitykset tuovat yleensä mukanaan korjauksia, joilla parannetaan käytettävyyttä.

Joskus huono suorituskyky voi johtua viruksesta. Kannattaa kokeilla päivittää virustutka ja katsoa, auttaako se. Jos mitkään muut keinot eivät enää auta, on jäljellä vielä se viimeinen. Puhelimen voi aina palauttaa tehdasasetuksille. Ennen tätä kaikki tärkeä tieto on kuitenkin kopioitava jonnekin muualle, kuten vaikkapa muistikortille. Tehdasasetukset nimittäin palauttavat puhelimen siihen tilaan, jossa se oli tehtaalta lähtiessä.